Kuinka monen kotona kuuluu lauseet ”ei voi mennä minnekkään”, ” ei saa halata”, ”muista pestä kädet”? Ja kaikki tämä, koska korona. Uskoakseni kaikilla on jokin uusi käänne tullut arjessaan koronaviruksen lieveilmiönä. Toiset ovat siirtyneet työpisteiltään tekemään etätöitä, osa tekee etänä sen minkä voi. Joidenkin alojen työntekijät ovat kohdanneet jo lomautuksia ja yrittäjillä kerrotaan olevan ”tukalat oltavat”. Isoja muutoksia arjessamme siis.
Isoja ja vaikuttavia muutoksia meille aikuisille, joista osa huolehtii kotikoululaisten pärjäämisestä vielä työpäivän jälkeen. Vaikuttavampia muutoksia meidän lapsille ja nuorille, jotka joutuvat ottamaan vastuuta opiskelustaan enemmän, siirtymään ylläpitämään ystävyyssuhteita enenevissä määrin puhelimen välityksellä.
Meillä Harjulakodissa on alkanut kotikouluarki, kuten monessa muussakin kodissa. Meidän lapsilla on siinä mielessä etuoikeus, että täällä on aina ohjaajia heitä varten, ohjaamassa, neuvomassa ja kannustamassa koulutyöskentelyssä eteenpäin. Ennen kaikkea on ihailtavaa huomata kuinka meidän nykyajan lapset ovat taitavia käyttämään etäyhteyksiä ja ymmärtävät oppivelvollisuuden säilyneen vaikka se toteutetaankin muualla kuin totutussa ympäristössä.
Onhan näin, että me olemme muuntautusmiskykyisiä, pystymme tiukan paikan tullen joustamaan ja toimimaan haastavissa tilanteissa. Keksimme luovia ratkaisuja, jotka joskus ovat toimivia. Sekin myönnettävä, että joskus eivät. Näistäkin tilanteista opimme.
Nuoret ovat kommentoineet tilanteesta: ”ennen ku oli siivouspäivä kaikilla oli aina hirvee kiire”, ”mulla ei ole enää tullut unohuksia”, ”tylsää ku ei nää kavereita”.
Kaivoimme varastojen kätköistä pitkän paperirullan. Kuten kuvistakin näkee tämänhetkinen tilanne herättää nuorissa monenmoisia ajatuksia. Ehkä haluamme nähdä kuvista myös värit, joista herää toivo alkavasta keväästä.
