Tällä hetkellä sijaishuoltoyksikkö Kotilassa on ollut ajankohtaisena aiheena itsenäistyminen ja siihen liittyvä omaan asuntoon muuttaminen sekä jälkihuolto. Haluammekin kertoa Teille, mitä meillä Kotilassa nuoren itsenäistymiseen liittyy.
Nuoren sijoituksen päättämisestä, omaan asuntoon muuttamisesta sekä mahdollisesta jälkihuollon aloittamisesta sovimme yhdessä nuoren, hänen huoltajiensa sekä sosiaalitoimen kanssa. Olemme nuoren apuna asunnon hankkimisessa sekä asuntoon hankittavien kalusteiden ja muiden tarvikkeiden ostamisessa. Usein huonekalut ja muut asuntoon liittyvät hankinnat tehdään nuoren itsenäistymisvaroista, joita nuorelle on kertynyt sijoituksen aikana. Yhteistyö sosiaalitoimen kanssa on siis tiivistä myös nuoren itsenäistymisvaiheessa.
Ensimmäiseen omaan asuntoon muuttamiseen liittyy paljon asioita, joita nuori ei ole välttämättä koskaan ennen joutunut hoitamaan. Kannustamme, tuemme ja tarvittaessa olemme nuoren mukana hoitamassa asioita. Nuorten saadessa onnistumisen kokemuksia, heidän itsevarmuutensa lisääntyy hoitamaan itse heitä itseään koskevia asioita.
Kotilasta omaan asuntoon muuttaminen vaihtelee nuoren tilanteen mukaan. Ihanne tilanne on, että nuori voi muuttaa omaan asuntoonsa pikkuhiljaa. Tällöin nuori asuu edelleen Kotilassa, mutta käy omalla asunnollaan niin sanotuilla kotiharjoittelujaksoilla. Nuori voi alkuun viettää yhden yön omalla asunnollaan, ja pikkuhiljaa kotiharjoittelujaksojen pituutta lisätään, kunnes sijoitus Harjulakotiin päättyy, ja nuori muuttaa kokonaan omaan asuntoonsa. Kotiharjoittelujaksoille teemme nuoren kanssa sopimuksen, johon kirjataan esimerkiksi kotikäynnit sekä yhteydenpito nuoren ja ohjaajien välillä kotiharjoittelujaksojen aikana. Nuori voi kuitenkin tarvittaessa olla mihin vuorokauden aikaan tahansa yhteydessä Harjulakodin ohjaajiin. Kotiharjoittelun aikana nuorella on mahdollisuus harjoitella omalla asunnollaan itsenäistä elämää ja jo aiemmin opittuja kodinaskareita.
Harjulakodista pois muuttavalla nuorella on oikeus Lastensuojelulain mukaiseen jälkihuoltoon 25-vuotiaaksi saakka. Jälkihuolto on sijaishuollon tai pitkän avohuollon sijoituksen päättymisen jälkeen tarjottavaa kokonaisvaltaista tukea. Jälkihuollon tarkoituksena on auttaa nuorta saavuttamaan riittävät valmiudet itsenäisen elämän aloittamiselle. Kotilasta itsenäistyvä nuori saa itse olla vaikuttamassa siihen, ketkä ohjaajat tulevat olemaan hänen jälkihuolto-ohjaajiaan. Jälkihuoltoon valitaan työpariksi sosionomi ja lähihoitaja. Kotilasta omaan asuntoon muuttavan tuen tarve vaihtelee paljon. Tämän vuoksi onkin tärkeää, että teemme yhdessä nuoren, hänen huoltajiensa sekä sosiaalitoimen kanssa yksilöllisen jälkihuoltosuunnitelman, johon kirjataan jälkihuollon tarkoitus ja tavoitteet. Nuoren saama tuki voi olla alkuun hyvinkin tiivistä, mutta tuen tarpeen vähentyessä, sitä vähennetään asteittain.
Me ohjaajat toivomme, että nuori voi turvallisin ja hyvin mielin muuttaa Kotilasta omaan asuntoon asumaan.
2 comments
https://waterfallmagazine.com
Thanks for one’s marvelous posting! I definitely enjoyed reading
it, you will be a great author.I will make sure to bookmark your blog and
definitely will come back very soon. I want to encourage continue your great job,
have a nice holiday weekend!
Thank you. Nice to hear you liked what you read. Unfortunately, the blog has been on a break, but we will resume soon.