Vaihteeksi hieman erilainen blogiteksti. Täällä siis kirjoittelee toisen vuoden sosionomiopiskelija, joka on viikko sitten aloittanut opintoihinsa kuuluvan toisen harjoittelun Harjulakodin perhekuntoutuksen yksikössä. Ensimmäinen viikkoni oli kaikin puolin todella opettavainen ja silmiä avaava. Uusia ihmisiä, asioita ja toimintamalleja tuli niin paljon, että on haasteellista kirjoittaa kaikkea yhteen tekstiin.
Ennen harjoitteluni alkamista, päässäni oli tietty kuva perhekuntoutuksen toiminnasta. Mielikuvani oli, että työntekijät varmaan hukkuvat paperihommiin ja kiireiseen arkeen. Mietin myös, että todennäköisesti uuden aikuisen tullessa mukaan työtiimiin, perheillä on minua kohtaan varmasti omat ennakkoluulonsa. Yllätyin kuitenkin positiivisesti, miten avoimin mielin perheet ottivat uuden ihmisen mukaan arkeensa. Pohdin omien työhön liittyvien olettamuksieni johtuvan täysin lastensuojeluun sekä perhekuntoutukseen liittyvästä stigmasta. Työn kenttä on laaja-alainen ja työtä tehdään monien eri yhteistyötahojen kanssa lapsen etu edellä. Tämä avautui minulle selkeämmäksi tutustuessani erilaisissa elämäntilanteissa eläviin perheisiin.
Huomasin viikon aikana, että saimme perhekuntoutuksessa olevien vanhempien kanssa aikaan vuorovaikutuksellisia keskusteluja, joista ainakin itse opin todella paljon uutta. Näkemykseni mukaan juuri nämä arjen keskustelut ovat perhekuntoutuksen tärkeimpiä työvälineitä. Toivon, että onnistun harjoitteluni aikana luomaan lisää syvällisempiä, dialogisia keskusteluja perheiden kanssa. Olen varma, että harjoitteluni aikana tulee vastaan myös tilanteita, joissa asiakkaat yrittävät omalla tavallaan testata minua, koska olen opiskelija ja täysin uusi aikuinen heidän arjessaan. Uskon näiden eteen tulevien tilanteiden olevan haasteellisia itselleni, mutta tiedän saavani tuen ohjaajilta.
Kuluneen viikon aikana huomasin, miten hyvin Harjulakodin työntekijät puhaltavat työssään yhteen hiileen. Työntekijöiden yhteisistä keskusteluista sekä tiimipalaverista ymmärsin, miten äärimmäisen tärkeää työtiimille on kertoa työpäivän aikana esiin tulleet asiat tai keskustelut asiakkaiden kanssa. Sujuva tiedonvaihto helpottaa koko tiimin työtä ja luo luottamusta myös työntekijöiden ja asiakkaiden välille. Perhekuntoutuksen työntekijältä vaaditaan hyvät tiimityöskentely- ja vuorovaikutustaidot, jotka tulevat mielestäni esiin muun muassa tiedonvaihdossa sekä ongelmatilanteiden ratkomisessa.
Henkilökohtaisesti ensimmäisen viikkoni merkittävin oppimiskokemus liittyi perhekuntoutuksessa käytettäviin toimintamalleihin, mallintamiseen ja motivoivaan keskusteluun. Havaitsin työntekijöiden ja asiakkaiden välisistä keskusteluista, miten asiakkaita haastetaan miettimään ja pohtimaan käytöstään tai tilanteita itse, eikä heille anneta niihin heti valmiita vastauksia. Toimintamalleja käytetään esimerkiksi tilanteessa, jossa vanhempi toimii hänelle yhdessä sovittujen tavoitteiden vastaisesti tai tilanteessa, jossa häntä kannustetaan löytämään tilanteeseen sopiva uusi toimintapa.
Mielestäni perhe saa perhekuntoutuksesta hyviä rakennuspalikoita arkeensa. Viikon aikana olen huomannut, että myös työntekijät oppivat perheiltä paljon uutta työnsä tueksi. Tämä vuorovaikutuksellisuus onkin yksi tärkeimmistä syistä, miksi alun perin lähdin opiskelemaan sosionomiksi. Mikään päivä ei ole samanlainen ja aina oppii jotain uutta. Odotan innolla mitä tulevat viikot tuovat tullessaan.
